Juha Hoikkala Photography

29/10/2026

MITÄ URHO KEKKONEN SANOISI NYKYISESTÄ SUOMESTA? Urho Kekkonen eli aikana, jolloin Suomi joutui taistelemaan olemassaolostaan ja kansakunnan tulevaisuus vaati vaikeita päätöksiä. Hän ymmärsi, että Suomen kohtaloa ei ratkaista unohtamalla kansaa, vaan tunnustamalla tosiasiat, kantamalla vastuuta ja katsomalla koko kansakunnan etua. Kun presidentti Martti Ahtisaari käsitteli Kekkosen perintöä, hän korosti myös oikeudenmukaisuutta ja sitä, että ihmisten pitää kokea tulevansa kohdelluiksi reilusti omassa maassaan. M***a katsokaa nykyistä Suomea. Kuinka kauas tästä periaatteesta olemme ajautuneet? Hallitus puhuu talouden tasapainottamisesta, säästöistä ja välttämättömistä ratkaisuista. M***a missä ovat tavallinen suomalainen, hänen toimeentulonsa ja tulevaisuudenuskonsa tässä yhtälössä? Kekkonen puhui kansasta, joka selviytyy vaikeuksista sitkeytensä avulla. M***a olisiko kansan sitkeys tarkoitettu päättäjille vapautukseksi vastuusta vai muistutukseksi siitä, että suomalaiset ansaitsevat johtajat, jotka eivät luovuta heidän puolestaan? Talous ei ole valtio. Budjetti ei ole kansakunta. Eikä ihminen ole pelkkä numero, jonka voi siirtää sarakkeesta toiseen. Jos säästöjen seurauksena tavallisen ihmisen elämä käy epävarmemmaksi, päättäjien velvollisuus on katsoa peiliin ja perustella, miksi juuri tällainen suunta on välttämätön ja oikeudenmukainen. Kekkosen aikana Suomi joutui arvioimaan jokaisen suuren ratkaisun vaikutuksia kansakunnan tulevaisuuteen. Nykyäänkin pitäisi kysyä sama kysymys: vahvistaako tämä päätös Suomea ja sen kansaa vai kasvattaako se epäluottamusta, eriarvoisuutta ja epävarmuutta? Hallituksen tehtävä ei ole osoittaa, kuinka paljon se pystyy leikkaamaan. Sen tehtävä on osoittaa, kuinka se pystyy johtamaan maata niin, että Suomi säilyy turvallisena, oikeudenmukaisena ja tulevaisuuteen uskovana yhteiskuntana. Jos kansan huoli kuitataan välttämättömyytenä ja arvostelu sivuutetaan, silloin ei riitä, että vedotaan vastuulliseen taloudenpitoon. Myös vastuun seurauksista on kuuluttava päättäjille. Isänmaallisuus ei ole sitä, että kansalta vaaditaan uhrauksia samalla kun sen huolia vähätellään. Isänmaallisuus on sitä, että kansan etu asetetaan puolueen edun, poliittisen kunnian ja hallituksen oman selviytymisen edelle. Suomi ei ole olemassa hallitusta varten. Hallitus on olemassa Suomea ja sen kansaa varten. Kun tämä tärkeysjärjestys unohtuu, on syytä pysähtyä ja kysyä, kuka tässä maassa on enää päättäjien mielestä tärkeä.

29/10/2026

Jos kaveri lainaa minulle 50 000 € ja toinen kaveri lainaa myös 50 000€ , sitten ostan talon mikä maksaa 97 000€ , minulle jää 3000€ , nyt annan kaverille takaisin 1000€ ja toiselle kaverille myös takaisin 1000 € , minulle jää nyt siis itselle 1000€ , paljonko olen nyt kaverille velkaa ? Ja toiselle kaverille ? 49 000€ , mitä on 49000 + 49000? Se on 98000 , tähän lisätään se tuhat mikä minulla, on , tekee yhteensä 99 000€ , mihin hävisi tuhat euroa ?

28/10/2026

Stubbin Putin-puhelu herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Alexander Stubb soitti yhdessä Norjan pääministerin kanssa Vladimir Putinille tilanteessa, jossa Euroopan pitäisi ennen kaikkea pitää yhtä. Lopputuloksena saatiin aikaan puhelu, m***a samalla avattiin julkinen kiista Pohjoismaiden kesken. Tanskan pääministeri Mette Frederiksen suhtautui aloitteeseen erittäin epäilevästi. Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson varoitti Euroopan yhteisen äänen hajottamisen riskeistä. Nämä eivät ole mitään mitättömiä sivuhuomautuksia. Kyse on Suomen tärkeimmistä yhteistyökumppaneista aikana, jolloin yhteinen turvallisuuslinja on meille elintärkeä. Ja mitä tästä kaikesta saatiin vastineeksi? Kremlin mukaan Putinin kanta ei muuttunut. Venäjä vaatii omien etujensa täysimääräistä huomioimista ja syyttää edelleen EU:ta ja Natoa sodan pitkittämisestä. Venäjän ulkoministeri Lavrovkin vähätteli puhelun merkitystä. Missä siis on se konkreettinen tulos, joka oikeuttaisi ottamaan tällaisen poliittisen riskin? On tietenkin hyvä, jos rauhaa voidaan edistää. Kukaan järkevä ihminen ei vastusta toimivia neuvotteluja. M***a neuvottelujen pitää perustua suunnitelmaan, yhteiseen linjaan ja todellisiin tuloksiin. Pelkkä yhteydenotto Putiniin ei vielä ole diplomatian voitto. Stubbin mukaan puhelu tehtiin yhteistyössä Ukrainan kanssa ja liittolaisia informoitiin etukäteen. Se on tärkeää tietoa. Silti tiedottaminen ei ole sama asia kuin yhteisen linjan sopiminen. Juuri tätä eroa Tanskan ja Ruotsin reaktiot nostavat esiin. Suomen kannalta riski on selvä: jos jokainen maa alkaa hoitaa Venäjä-suhteitaan omalla tavallaan, Euroopan yhtenäisyys heikkenee. Silloin Putin saa mahdollisuuden pelata maita toisiaan vastaan ja hyödyntää erimielisyyksiä. Se on juuri se tilanne, jota Suomen pitäisi pyrkiä estämään. Suomi on Venäjän rajanaapuri. Meillä ei ole varaa siihen, että turvallisuuspolitiikka näyttää poukkoilevalta tai että tärkeimmät kumppanimme joutuvat julkisesti kyseenalaistamaan toimintatapamme. Jokainen tällainen kiista voi vaikeuttaa yhteistyötä, jota Suomi tarvitsee pitkällä aikavälillä. Stubbin päätöstä pitää arvioida tulosten, ei hyvien aikomusten perusteella. Jos puhelu johtaa todellisiin askeliin kohti oikeudenmukaista rauhaa ja Euroopan turvallisuuden vahvistumista, se voi osoittautua perustelluksi riskiksi. Jos tuloksia ei tule ja jäljelle jää vain erimielisyyksiä, on aiheellista kysyä, miksi tämä riski piti ottaa juuri tällä tavalla. Rauhaa ei rakenneta sillä, että Eurooppa hajaantuu. Suomen etu on yhtenäinen Eurooppa, vahva tuki Ukrainalle ja selkeä viesti Venäjälle siitä, ettei hyökkäyssodalla saavuteta poliittisia etuja. Näistä asioista Suomen presidentin pitää pystyä antamaan kansalaisille selkeät vastaukset.

27/10/2026

SUOMESSA VOI OLLA KODITON, NÄLKÄINEN JA YKSIN, M***A ONNEKSI POLIITIKOILLA RIITTÄÄ NAURUA. Kuuntelin taas Ylen aamu-uutisia. Puhuttiin valtion säästöistä ja kiinteistöverosta, kun toimittaja tokaisi, että kaikkihan me jossain asumme. Ei muuten asu. Suomessa on kodittomia ihmisiä, ja heidän tilanteensa on kaikkea muuta kuin naurun asia. M***a kuinka usein heidän äänensä oikeasti kuuluu näissä keskusteluissa? Köyhät ja kodittomat jäävät sivuun, kun huomio halutaan pitää rikkaiden veroissa ja ostovoimassa. Ja sitten se huvittavin osuus: haastattelusta tuntui kuluvan melkoinen siivu siihen, että heiteltiin sukkelia letkautuksia ja naurettiin yhdessä. Samalla puhutaan lapsilisien leikkaamisesta ja siitä, mistä vanhuksilta ja sairailta vielä saataisiin säästettyä. He eivät jaksa enää pitää puoliaan, joten heidän päälleen on helppo kasata lisää taakkaa. Onko tässä oikeasti mitään hauskaa? Kun puhutaan rikkaiden rahoista, keskustellaan ostovoimasta. Kun puhutaan köyhien elämästä, puhutaan leikkauksista. Ja kun puhutaan vanhuksista, sairaista ja kodittomista, heidän kärsimyksensä jää liian usein sivulauseeksi. Talvi lähestyy jälleen. Kodittomat joutuvat selviytymään kylmässä, vanhukset laskevat lääkkeisiin riittäviä euroja ja pienituloiset miettivät, mistä seuraava ateria maksetaan. Samaan aikaan televisiossa naureskellaan. Minusta tässä on jotain pahasti pielessä. Ja sitten tulee se toinen puoli tästä kaksinaamaisuudesta. Petteri Orpo seisoo metsässä tatti kädessä toivottamassa hyvää luonnonpäivää. Hieno kuva, hienot sanat. M***a seuraavaksi uutisoidaan, ettei Orpo suostu julkaisemaan Googlen kanssa käytyjen datakeskuskeskustelujen sähköpostien sisältöä. Googlen datakeskushankkeisiin liittyvä metsien hävittäminen herättää vakavia kysymyksiä, joihin kansalaisilla on oikeus saada vastauksia. Jos luonto on oikeasti tärkeä, sen puolustamisen pitäisi näkyä myös päätöksissä, ei vain valokuvissa. Tatti kädessä poseeraaminen ei pelasta yhtäkään metsää, eikä yksikään kaunis puhe lämmitä koditonta pakkasyönä. Minua ei kiinnosta, kuinka hienosti poliitikko osaa esiintyä kameran edessä. Minua kiinnostaa, mitä hän tekee silloin, kun kameroiden ulkopuolella päätetään ihmisten toimeentulosta, metsistä ja tulevaisuudesta. Sillä jos köyhät, sairaat, vanhukset ja kodittomat unohtuvat, m***a rikkaiden murheet saavat ruutuaikaa ja luonnon puolustaminen jää tatti kädessä otettuun valokuvaan, niin mitä ihmettä me oikein olemme yhteiskuntana tekemässä? Suomi ei tarvitse lisää poliittista teatteria. Suomi tarvitsee päättäjiä, joilla on vielä omatuntoa.

26/10/2026

KUINKA MONEN LAPSEN PITÄÄ MENNÄ NÄLKÄISENÄ NUKKUMAAN, KUINKA MONEN NUOREN PITÄÄ MENETTÄÄ TOIVONSA JA KUINKA MONEN VANHUKSEN PITÄÄ TINKIÄ LÄÄKKEISTÄÄN, ENNEN KUIN SUOMESSA TODETAAN, ETTÄ KAIKKEIN KÖYHIMMILTÄ ON OTETTU JO TARPEEKSI? Valtiovarainministeriön sopeutuslistalla ovat muun muassa lapsilisien lakkauttaminen, takuueläkkeen poistaminen ja eläkeindeksien jäädyttäminen. Lapsilisien poistaminen säästäisi valtiolta arviolta 1,3 miljardia euroa vuodessa ja kaikkien indeksikorotusten jäädyttäminen toisi vuoteen 2031 mennessä arviolta 8,1 miljardin euron säästöt. M***a miltä nämä miljardit näyttävät tavallisen ihmisen arjessa? Yksinhuoltajalle, jolla on kaksi pientä lasta, se voi tarkoittaa sitä, että kaupassa jätetään hedelmät hyllyyn, lasten talvikengät ostetaan käytettyinä ja omasta ruoasta tingitään, jotta lapsille riittää. Yksin asuvalle nuorelle se voi tarkoittaa sitä, että vuokran ja sähkölaskun jälkeen tilillä ei ole rahaa kunnolliseen ruokaan. Jos toimeentulotuen perusosaakin leikataan, mistä nuori maksaa loput välttämättömät menonsa? Pienituloiselle eläkeläiselle se voi tarkoittaa kylmempää asuntoa, halvinta mahdollista ruokaa ja lääkkeiden ostamisen lykkäämistä, koska rahat eivät riitä kaikkeen. Samaan aikaan F-35-hävittäjien hankintaohjelman rahoituskehys on 10 miljardia euroa, Suomen Ukrainalle antama tuki on noussut useisiin miljardeihin ja Länsiradan kustannusarvio on noin 3 miljardia euroa. Nämä ovat eri tarkoituksiin käytettäviä rahoja, m***a mittakaava herättää aiheellisen kysymyksen: miksi tavallisen ihmisen perusturvasta ollaan valmiita leikkaamaan yhä lisää, kun valtion muista miljardiluokan menoista päätetään? Julkista taloutta pitää tasapainottaa, m***a sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että lapsi jää ilman harrastusta, nuori ilman kunnollista ruokaa ja vanhus joutuu valitsemaan lääkkeiden ja lämmön välillä. Köyhyys ei ole taulukon numero. Se on tyhjä jääkaappi, liian pienet kengät ja jatkuva huoli siitä, miten seuraava kuukausi selvitään. Kuinka paljon ihmisiltä voidaan vielä ottaa ennen kuin heidän arjessaan ei ole enää mitään, mistä säästää?

26/10/2026

MITÄ JÄRKEÄ ON POLITIIKASSA, JOS ENSIN AJETAAN IHMISIÄ KÖYHYYTEEN JA SITTEN LEIKATAAN MYÖS HEIDÄN VIIMEISESTÄ TURVAVERKOSTAANSA? Orpon hallitus leikkaa asumistuesta, opintotuesta ja työttömyysturvasta. Yhä useampi joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, vaikka hallituksen tavoitteena oli puolittaa sen saajien määrä. Kun toimeentulotuen menot kasvavat, hallitus vastaa leikkaamalla myös siitä! Toimeentulotuen perusosan leikkaaminen tarkoittaa, että kaikkein vähävaraisimmille jää entistä vähemmän rahaa ruokaan, vaatteisiin, hygieniaan ja muihin välttämättömiin menoihin. Kun rahat eivät riitä edes perustarpeisiin, ihmiset joutuvat hakemaan täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea kuntien sosiaalipalveluista. Valtio leikkaa, ihmisten hätä kasvaa ja avun tarve siirtyy toisten viranomaisten vastuulle. Kuka tästä hyötyy? Ensin ihmisiltä viedään toimeentulo, sitten heiltä leikataan viimeisestäkin turvasta. Tätäkö kutsutaan vastuulliseksi talouspolitiikaksi? Tämä ei vähennä köyhyyttä, vaan syventää sitä. NYT RIITTÄÄ VÄHÄVARAISTEN KURITTAMINEN! Ihmiset eivät elä juhlapuheilla eivätkä maksa laskuja hallituksen lupauksilla. Vaalien hetkellä jokaisella on mahdollisuus vaatia muutosta. Köyhyyttä ei pidä tehdä politiikan hinnaksi, jonka heikoimmassa asemassa olevat joutuvat maksamaan.

25/10/2026

24/10/2026

KUVITTELE TAVALLINEN AAMU SUOMESSA VUONNA 2036. Avaat jääkaapin, katsot laskupinoa ja mietit, mistä voisit vielä säästää. Pitäisi käydä lääkärissä, m***a se saa odottaa. Vuokra erääntyy, sähkölasku on maksamatta ja palkkapäivään on vielä viikko. Samaan aikaan vanhempasi tarvitsevat enemmän apua, lapsesi haaveilee omasta kodista, eikä sinulla ole varaa auttaa häntä. Kuulostaako kaukaiselta tulevaisuudelta? Monelle suomalaiselle tämä on jo tätä päivää. Ja juuri siksi meidän pitäisi kysyä, mihin suuntaan Suomi on menossa. Valtion velka kasvaa. Työttömyys vaikeuttaa tuhansien perheiden elämää. Asunnottomuus lisääntyy. Lähes miljoona ihmistä on köyhyyden tai syrjäytymisen vaarassa. Vuonna 2025 Suomessa syntyi vähemmän ihmisiä kuin kuoli. Nämä eivät ole vain numeroita uutisissa. Ne näkyvät kaupan kassalla, tyhjentyvässä jääkaapissa, opiskelijan huolena vuokrasta ja eläkeläisen päätöksenä siitä, ostaako lääkkeet vai ruokaa. M***a mitä tapahtuu, jos tämä jatkuu vielä kymmenen vuotta? Kun julkinen talous on ahtaalla, palveluista joudutaan tekemään vaikeita valintoja. Jos terveydenhuollon paineet kasvavat, hoitoon pääsy voi vaikeutua. Jos kohtuuhintaisia asuntoja ei ole riittävästi, yhä useampi joutuu käyttämään liian suuren osan tuloistaan asumiseen. Jos työpaikkoja ei synny ja ostovoima heikkenee, myös yritykset kärsivät. Ja jos nuoret eivät uskalla perustaa perheitä, Suomen väestön ikääntyminen vaikeutuu entisestään. Samaan aikaan ihmisten lähtökohdat ovat täysin erilaiset. Varakkaalla on säästöjä, sijoituksia ja mahdollisuus hankkia yksityisiä palveluita. Hänellä on enemmän turvaa silloin, kun elämä yllättää. Pienituloiselle yksi sairastuminen, työttömyysjakso tai yllättävä lasku voi horjuttaa koko arkea. Sama Suomi, m***a kaksi täysin erilaista todellisuutta. Entä tämän päivän lapset? He ovat vuonna 2036 nuoria aikuisia, jotka yrittävät päästä työelämään, löytää kodin ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Millaisen maan me heille jätämme, jos jo nyt niin moni joutuu pelkäämään toimeentulonsa puolesta? En väitä, että Suomi olisi tuomittu epäonnistumaan. Meillä on osaamista, toimiva yhteiskunta ja mahdollisuus korjata suuntaa. Tarvitsemme työpaikkoja, talouskasvua ja vastuullista taloudenpitoa. M***a tarvitsemme myös päätöksiä, jotka eivät jätä heikoimmassa asemassa olevia yksin. Pelkillä leikkauksilla ei rakenneta vahvaa tulevaisuutta, jos samalla ihmisten mahdollisuudet selviytyä arjesta heikkenevät. Orpon ja Purran hallituksen päätöksiä, kuten kaikkien hallitusten päätöksiä, pitää arvioida sen perusteella, mitä ne merkitsevät tavalliselle ihmiselle. Riittääkö palkka laskuihin? Pääseekö sairas hoitoon? Onko vanhuksella turvaa? Pystyykö nuori opiskelemaan ja muuttamaan omaan kotiin? Lopulta Suomen tulevaisuus ei ole mikään kaukainen ennuste. Se rakentuu tämän päivän päätöksistä, jokaisesta leikkauksesta, jokaisesta työpaikasta ja jokaisen perheen mahdollisuudesta selviytyä arjesta. Siksi kysymys ei ole vain siitä, kuinka paljon Suomi velkaantuu tai kuinka nopeasti talous kasvaa. Kysymys on siitä, millaista elämä täällä on tavalliselle ihmiselle. Jos Suomi on vuonna 2036 rikas numeroissa, m***a yhä useampi suomalainen joutuu valitsemaan ruoan, lääkkeiden ja katon päänsä päällä välillä, voimmeko todella kutsua sitä menestykseksi? Minä haluan Suomen, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä köyhtyvänsä sairastuessaan, jossa vanhuus ei tarkoita turvattomuutta ja jossa lapsella on mahdollisuus hyvään elämään riippumatta siitä, mihin perheeseen hän syntyy. Koska lopulta emme jätä lapsillemme perinnöksi pelkkiä velkoja tai talouslukuja. Me jätämme heille tämän maan ja sen, millaiseksi olemme sen päättäneet rakentaa.

23/10/2026

MIKÄN MAAN PRESIDENTTI STUBB JA MINKÄ MAAN PÄÄMINISTERI ORPO OIKEIN OVAT? AINAKIN SUOMEN KANSA ON NÄILTÄ MIEHILTÄ TÄYSIN UNOHTUNUT.
Katselin uutisia ja taas siellä Petteri Orpo selitti, miten Ukrainaa autetaan talven lähestyessä ja miten paljon Suomi tekee ukrainalaisten hyväksi. Alexander Stubb puolestaan hehkutti, miten Suomi kokoaa Ukrainalle valtavaa joululahjapakettia. Kaikki tämä kuulostaa varmasti hienolta, kun seisoo kameroiden edessä ja puhuu suuria. M***a kysynpä nyt yhden yksinkertaisen kysymyksen: KUKA HELVETTI MUISTAA SUOMALAISIA?
Tässä maassa on ihmisiä, jotka joutuvat miettimään, ostavatko ruokaa vai lääkkeensä. Vanhuksia ja vähävaraisia, joille lääkärissä käynti voi olla liian kallista. Leipäjonoissa seisovia ihmisiä, jotka yrittävät saada perheelleen edes jotain syötävää. Kodittomia, jotka joutuvat kohtaamaan talven ilman turvallista paikkaa asua. Perheitä, jotka laskevat joka ikisen euron ja pelkäävät, miten rahat riittävät seuraavaan tilipäivään. Tämä on sitä todellisuutta, jota liian moni suomalainen elää juuri nyt.
Ja samaan aikaan presidentti ja pääministeri esiintyvät uutisissa kertomassa, kuinka paljon Suomi auttaa muita. Missä ovat samanlaiset suuret puheet, kun kyse on omista vanhuksistamme, sairaista, köyhistä ja kodittomista? Missä ovat ne valtavat paketit, joilla pelastetaan suomalaisia ahdingosta? Missä on se kiire, jolla tämän maan omien kansalaisten hätään puututaan?
Ukrainan siviilien auttaminen on tärkeää, eikä tavallisten ukrainalaisten kärsimystä pidä vähätellä. M***a SUOMEN JOHTAJIEN ENSIMMÄINEN VELVOLLISUUS ON HUOLEHTIA SIITÄ, ETTÄ SUOMESSA IHMINEN SAA RUOKAA, PÄÄSEE TARVITSEMAANSA HOITOON JA VOI ELÄÄ ILMAN JATKUVAA PELKOA SELVIYTYMISESTÄ. Kansainvälinen vastuu ei voi tarkoittaa sitä, että oman maan heikoimmat jätetään pärjäämään yksin.
Minun isoisäni soti vuosia rintamalla. Hän ei tehnyt sitä siksi, että tulevaisuuden Suomessa vanhukset joutuisivat valitsemaan ruoan ja lääkkeiden välillä tai että köyhyys veisi ihmiseltä mahdollisuuden saada hoitoa. Hän taisteli vapaan Suomen puolesta, jotta tulevilla sukupolvilla olisi maa, jossa olisi turvallista elää ja jossa omista ihmisistä pidettäisiin huolta.
Mitä ihmettä tälle maalle on tapahtunut? Tavallisilta suomalaisilta vaaditaan jatkuvasti lisää uhrauksia, m***a samaan aikaan hallitus kurittaa heikoimmassa asemassa olevia ja perustelee päätöksiään talouden pakolla. Sitten kameroiden edessä riittää rahaa ja juhlapuheita, kun puhutaan muiden auttamisesta. EI SUOMALAISEN HÄDÄN PITÄISI OLLA VIIMEINEN ASIA, JOKA TÄSSÄ MAASSA HUOMATAAN.
Orpo ja Stubb, katsokaa välillä niitä ihmisiä, jotka asuvat tässä maassa ja joiden pitäisi olla teidänkin huolenaiheenne. Suomen johtaminen ei ole pelkkää kansainvälistä esiintymistä, kauniita puheita ja muiden maiden tukemisen esittelyä. Se on vastuuta myös niistä ihmisistä, jotka eivät enää jaksa, pärjää tai uskalla edes sairastua, koska rahaa ei ole.
Minun silmissäni tämä ei enää tunnu siltä Suomelta, jonka puolesta isoisäni taisteli. Ja kaikkein pahinta on se, etteivät tämän maan päättäjät tunnu edes ymmärtävän, kuinka moni suomalainen on jätetty oman onnensa nojaan. HÄVETKÄÄ. SUOMEN KANSALAISET EIVÄT OLE TEILLE VAIN VERONMAKSAJIA, JOIDEN TEHTÄVÄ ON RAHOITTAA PÄÄTÖKSENNE. HE OVAT IHMISIÄ, JOISTA TEIDÄN PITÄISI PITÄÄ PÄÄTÖKSILLÄNE HUOLTA.

20/10/2026

SUOMEN VALTIO VIE VÄHÄVARAISELTA ÄIDILTÄ JOPA LAPSEN OPINTOLAINAN. MIETTIKÄÄ NYT HETKI, MITÄ HELVETTIÄ TÄSSÄ MAASSA TAPAHTUU.
17-vuotias nuori asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Perhe saa toimeentulotukea, rahat ovat jatkuvasti tiukilla ja jokaisesta menosta pitää tinkiä. Äidillä ei ole varaa hankkia lapselleen edes tietokonetta, jota tämä tarvitsee koulunkäyntiin. Nuori hakee opintorahaa ja opintolainaa, jotta pystyy opiskelemaan ja hankkimaan tarvitsemansa välineet. Ja mitä tapahtuu? Perheen saamien tietojen mukaan nämä rahat vähennetään äidin toimeentulotuesta euro eurosta. Myös opintolaina, joka ei ole mitään ilmaista rahaa vaan nuoren harteille jäävää velkaa. Pysähdytäänpä tähän. Äiti on niin köyhä, ettei hän pysty hankkimaan lapselleen tietokonetta. Nuori yrittää ottaa vastuuta omasta koulunkäynnistään, hakee siihen tarkoitettua tukea ja joutuu samalla velkaantumaan. Sitten valtio tulee väliin ja vähentää perheen toimeentulotuesta summan, jonka nuori saa opintorahana ja lainana. Lopputulos on järjetön: perhe ei välttämättä saa käyttöönsä yhtään enempää rahaa arjesta selviämiseen, m***a nuorelle voi jäädä maksettavaksi velka vuosiksi eteenpäin. Millä logiikalla tämä kannustaa opiskelemaan? Millä logiikalla tämä auttaa köyhyydessä elävää perhettä? Ja millä ihmeen oikeudella nuoren tulevaisuutta rakennetaan velkataakan varaan siksi, ettei hänen äidillään ole varaa maksaa kaikkea omasta pussistaan? Tässä on Orpon ja Purran Suomen todellisuus. Köyhältä perheeltä ei löydy rahaa, joten nuori yrittää hankkia sitä opintojaan varten. M***a sen sijaan, että nuoren mahdollisuuksia tuettaisiin, perheen talous joutuu entistä ahtaammalle ja nuoren niskaan kasataan velkaa. Samaan aikaan puhutaan koulutuksen merkityksestä, nuorten vastuusta ja siitä, että jokaisen pitäisi pärjätä omillaan. Miten nuori voi rakentaa itselleen parempaa tulevaisuutta, jos jo lähtöviivalla tehdään selväksi, että köyhän perheen lapsi joutuu maksamaan köyhyydestään vielä velallakin? Orpo ja Purra, tämä ei ole mitään vastuullista talouspolitiikkaa. Tämä on vähävaraisten perheiden kurittamista ja nuoren tulevaisuuden vaarantamista. Jos hyvinvointivaltio ei pysty turvaamaan edes sitä, että köyhän perheen lapsi voi opiskella ilman, että hänen velkansa käytännössä syventää perheen ahdinkoa, niin mitä ihmettä tällä hyvinvointivaltiolla enää tehdään?