26/04/2026
Elämä tuntuu nyt vähän siltä, että joku on painanut pikakelausta – enkä ole ihan varma pysynkö enää mukana.
Helsinkiin muuton jälkeen olen tehnyt loputtomalta tuntuvan määrän pieniä päätöksiä yrityksen suhteen. Sellaisia, jotka eivät ehkä ulospäin näy suurina harppauksina, m***a sisäisesti tuntuvat siltä, että jokin rakentuu koko ajan uudeksi.
Samaan aikaan yksityiselämässä mielessä pyörii isoja kysymyksiä. Kesähuvilan myynti maalla. Pysyvämmän kodin etsiminen Helsingistä. Ja jossain siellä kaiken keskellä ajatus omasta studiosta alkaa hiljalleen ottaa enemmän tilaa. En vielä tiedä, miltä se näyttää – m***a huomaan kulkevani sitä kohti.
Monessa keskustelussa on viime aikoina noussut sama lause:
“viiden vuoden päästä elämä on jo ihan erilaista.”
Se pysäyttää.
Koska vaikka nyt tuntuu, ettei mikään etene tarpeeksi nopeasti, niin kun katson taaksepäin – näen kuinka paljon on oikeasti tapahtunut. Kuinka paljon olen rakentanut, muuttanut, uskaltanut.
Ostin hiljattain kirjan, johon kirjoitetaan rivi päivässä. En tiedä, tuleeko siitä koskaan täydellinen projekti. M***a ajatus siitä, että jättäisin itselleni pieniä jälkiä tästä ajasta… tuntuu tärkeältä.
Ehkä siksi, että tiedän tämän vaiheen olevan jonkin uuden alku.
Yritykseni uusi sivu ei ala yhdestä isosta päätöksestä, vaan tästä kaikesta liikkeestä, epävarmuudesta ja hiljaisesta rakentamisesta, uskaltamisesta.
Ja ehkä juuri nyt – vaikka tuntuu kaoottiselta –
olen lähempänä sitä kuin koskaan.
