26/08/2026
Olisi pitänyt joskus alkaa laskea sitä, kuinka montaa erilaista usvaa täällä meidän pelloilla on ollut.
Niitä nimittäin on. Ja kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa.
Meinasin kirjoittaa, että yhteistä kaikille on se, että ne elävät, ja nopeaan. M***a se olisi ollut valhe. Se, mitä ehkä hernerokkasumuksikin sanotaan, pysyy jysähtäneenä paikoillaan monen tunnin ajan eikä liiku mihinkään, ei edes vaikka aurinkokin on jo noussut korkeammalle. Siinä ei olekaan mikään kiire kuvata, ehtii melkein käydä aamiaisellakin siinä kuvaamisen välissä.
Muiden usvatyylien kanssa ei ehkä kannata tehdä muuta kuin vain äkkiä suunnata laitumelle, niissä se usva elää. Toisissa se pyörteilee, nousee ja laskee, on hurjan kaunis m***a on tosi nopea haipumaan pois.
Ja kyllähän se näin loppukesää kohti se usva tekee tosi hyvää. Värit alkavat olla pellolla jo vähän tunkkaiset, se usva kietoo kaiken sellaiseen pehmentävään kankaaseen, mikä taas auttaa työstämään kuvaa ponista sellaiseksi, että poni pääsee hehkumaan, erottumaan siitä ympäröivästä pehmeydestä.
Kaikista usvista pidän, ihan jo siksikin, että ne saavat minut liikkeelle talosta, ulos kuvaamaan, mikä ei koskaan ole huono juttu!
