05/06/2026
Se ohikiitävä hetki, kun aamupäivän aurinko osuu omenapuun oksaan.
Suukottaa kevyesti, piirtäen valon lehdille ja jatkaa matkaansa.
Se ohikiitävä hetki, kun satun vilkaisemaan työhuoneen ikkunasta ulos ja rakastun näkemääni. Sellaista se miun elämä on. 🌿
Valoa ja lempeää hiljaisuutta.
Kun osallistuin Hiljaisuuden retriitille , mulla ei ollut mukana minkäänlaista ajanvietettä – ei kirjaa, ei puhelinta eikä muistiinpanovälineitä. Miten sitten sain ajan kulumaan?
Mulle suurinta iloa tuottivat pilvibongaus, johon mun huoneesta sekä riippumatosta oli loistavat mahdollisuudet, ja puun oksien katselu. Koen valtavan rauhoittavana sen, kun tuuli tarttuu puiden oksiin ja lehdistä tulee pieniä, vilkkuvia valohelistimiä. Olen harrastanut tätä jo ennen retriittiäkin, m***a siellä huomasin, miten paljon iloa noinkin yksinkertainen asia voi tuottaa.
Ehkä kun ympäristöstä riisutaan kaikki häiriötekijät ja saa keskittyä itseen, lepoon ja ympäristön havainnoimiseen, se tuo esiin asioita, joista todella nauttii.
Tykkään seurata luonnon tapahtumia, etenkin valoa. Miten se osuu puunrunkoon ja muodostaa pienen taideteoksen sen kylkeen. Keväisin ilahdun, kun aamuaurinko alkaa noustessaan maalaamaan pusuja huoneen seinille – se on hetki, kun tuntee kevään ja uuden alun läsnäolon.
Ja tiedätkö, tätä samaa tapaa havainnoida käytän työssäni valokuvaajana.
Kun tulen kuvaamaan sinun joogastudiotasi, majoituspaikkaasi tai retriittiäsi, en etsi vain hienoja kuvakulmia. Etsin niitä hetkiä, jotka saavat ihmisen rauhoittumaan. Tallennan kuviin sen saman levollisuuden, valon leikin ja hiljaisuuden, jota sinun asiakkaasi tulevat luoksesi etsimään.
Koska ne kuvat, jotka saavat asiakkaan varaamaan paikkansa retriitille, syntyy kyvystä pysähtyä ja nähdä se kaikkein pyhin ja samalla tavallisin tavallisessa arjessa. ✨
