Marskin Ritarit Väreissä, Jyrätie 10, Hämeenlinna (2026)

25/05/2025

VEIKKANEN Arvo Emanuel
Ritari 153, 2.10.1944, ylikersantti, panssarintorjuntatykkijoukkueen varajohtaja 14./JR 2.
S. 11.7.1919 Luumäellä, k. 3.5.1999 Luumäellä, haudattu Luumäelle Kankaan hautausmaalle.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 2.10.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi ylikersantti Arvo Emanuel Veikkasen.

Ylikersantti Veikkanen toimi sodan alussa tykinjohtajana kunnostautuen erikoisesti Räisälän taistelussa 1941, jolloin hän itse ampujana toimien tuhosi erään viholliskanuunan miehistön kokonaisuudessaan ja siten vaikutti ratkaisevasti koko vihollispatterin valtaamiseen. Jatkuvalla tarmokkaalla toiminnallaan hän kiinnitti esimiestensä huomiota ja ylennettiin vähitellen nykyiseen arvoonsa. Vihollisen suurhyökkäyksen alettua osallistui ylikersantti Veikkanen lähitorjuntapuolijoukkueen johtajana raskaisiin torjuntataisteluihin kaikkea kiitosta ansaitsevalla tavalla.
Erikoismaininnan ansaitsee hänen toimintansa Sammatuksen taistelussa 23.6.44. Kolme vihollisen raskasta panssarivaunua oli murtautunut asemiimme, jossa ne tulellaan pakottivat jalkaväkemme pysymään matalana taisteluhaudassa. Avomaastosta huolimatta, joka ei antanut edes näkösuojaa, lähestyi ylikersantti Veikkanen erästä vaunua ja ampui sitä panssarinyrkillä. Vaunun pysähdyttyä ja sen miehistön yrittäessä ulos, tuhosi ylikersantti Veikkanen ryhmineen miehistön tulellaan. Hetkistä myöhemmin vaunu lehahti tuleen tuhoutuen täydellisesti. Toisesta vaunusta oli huomattu em. tapaus, ja se alkoi tulittaa kiivaasti. Ylikersantti Veikkanen vei tällöin miehensä tuhoutuneen vaunun suojaan ja vaunun tultua ampumamatkan päähän, ampui hän sekä eräs toinen miehistä sitä. Iltahämärä ja tuhoutuneesta vaunusta nouseva savu aiheuttivat kuitenkin sen, että ammukset menivät ohi. Tällöin ylikersantti Veikkanen sieppasi kasapanoksen ja savun suojassa sijoitti sen vaunun tornin ja kannen väliin. Räjähdyksen vaikutuksesta vaunu pysähtyi heti ja sen miehistö tuhoutui kokonaisuudessaan. Myöskin kolmas vaunu tuli myöhemmin tuhotuksi ylikersantti Veikkasen toimesta. Manssilan taistelussa 1.7.44 ylikersantti Veikkanen jälleen tuhosi yhden panssarivaunun. Tässä taistelussa hän kuitenkin haavoittui vaikeasti lähestyessään useamman panssarivaunun muodostamaa ryhmää.”

Oli pakko painautua aivan taisteluhaudan pohjalle, jos mieli pysyä hengissä. Kolme raskasta tankkia oli jyrännyt suomalaisten asemiin kiviesteen läpi ja ne roimivat tulella joka puolelle. Sammatuksen kylässä Aunuksen Karjalassa 23.6.1944 venäläisillä riitti panssarivaunuja. Onneksi oli pst-tykkejä ja uusia panssarinyrkkejä.
Ylikersantti Arvo Veikkanen nappasi sellaisen kainaloonsa ja syöksyi avomaaston yli. Vaikka näkösuojaa ei ollut, pääsi Veikkanen vaunun lähelle ja jysäytti. Vaunu pysähtyi, ja miehistö avasi luukut. Veikkasen ryhmän tulitus kaatoi panssarimiehet maahan. Vaunu leimahti tuleen ja muuttui palavaksi romuksi.
Toisesta vaunusta nähtiin tapahtumat. Kuski tempaisi sauvoista ja tankki pyörähti kohti suomalaisia. Tykistä paukkuivat kranaatit, ja pikakivääri nakutti kohti suomalaisia. He suojautuivat tuhotun vaunun taakse. Kun panssarivaunu tuli riittävän lähelle, Veikkanen sekä eräs toinen mies laukaisivat kaksi panssarinyrkkiä. Ne menivät kuitenkin ohi.
Tällöin Veikkanen otti 8 kilon kasapanoksen ja eteni varovasti savun suojassa ihan vaunun viereen. Hän viritti kasapanoksen tornin ja kannen väliin ja heittäytyi suojaan. Seurasi valtava räjähdys. Miehistö kuoli vaunun sisään. Veikkasen ryhmä tuhosi myös kolmannen vaunun. Jalkaväkirykmentti 2:n tykkikomppania oli selvittänyt tiukan tilanteen.
Arvo Emanuel Veikkanen syntyi Luumäellä vuonna 1919. Kesän 1944 suurtaisteluiden aikana hän täytti 25 vuotta.
Veikkanen oli ollut talvisodan aikana vartiointitehtävissä Luumäellä ja aloittanut varusmiespalveluksen vuonna 1940. Se oli jatkunut, kun hänet lähetettiin jatkosotaan pst-tykkiryuhmän johtajana. JR 2:n sotatie eteni rajalta Jääskeen, Hiitolaan, Räisälään, Pyhäjärvelle, Valkjärvelle ja Lempaalaan asti. Etenemisvaiheen aikana Veikkanen ylennettiin kersantiksi.
Asemasotavaihe kului Syvärillä voimalaitoksen lohkolla. Tuolloin hän osallistui myös usein vapaaehtoisena väkivaltaisiin tiedusteluihin vastapuolelle.
Kesän 1944 taisteluiden kiivaimman vaiheen jälkeen Arvo Veikkaselle esitettiin Mannerheim-ristiä. Se myönnettiin 2.10.1944. Veikkanen on Marskin ritari numero 153.

KUVAUSTIEDOT
Wikipedia, tuntematon kuvaaja
Aika ja Paikka: Tuntematon

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

👉 Seuraa sivuani https://www.facebook.com/JPColorization nähdäksesi lisää ammattitaitoisesti värjäämiäni

04/08/2024

PARONEN Tauno Ilmari
Ritari 151, 22.8.1944, kapteeni, komppanianpäällikkö 2./ErP 24.
S. 23.9.1912 Viipurissa, k. 3.2.1998 Kotkassa, haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 22.8.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi kapteeni Tauno Parosen.
Kapteeni Paronen otti Ilomantsin taistelujen aikana komentoonsa sen pataljoonan, joka oli katkaissut vihollisen 176. Divisioonan ainoan perääntymistien ja jonka komentaja ja suurin osa esikunnan upseereista olivat haavoittuneet kaksi tuntia taistelun alkamisen jälkeen, ja piti väsyneillä joukoillaan kolmatta vuorokautta sanotun tien katkaistuna torjuen ylivoimaisen vihollisen jatkuneet suorasuuntaustykkien ja raskaiden kranaatinheittimien tukemat erittäin kiivaat tien avaamisyritykset.
Täten hän täysin esti vihollisen 176. ja 229. Divisioonan yhtymisen ja edellisen kaiken sotamateriaalin poiskuljettamisen vaikuttaen täysin ratkaisevasti 176. Divisioonan lopulliseen tuhoamiseen ja koko Ilomantsin taistelujen onnistumiseen.”

Kuvateksti: Äskettäin nimitetty Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Tauno Paronen. Ritari 151.
KUVAUSTIEDOT
SA-kuva 160111
Kuvaaja Sot.virk. P. Jänis
Aika ja Paikka: Rukajärven suunta 25.8.1944

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

23/03/2024

SOKKA Antti Väinö
Mannerheim-ristin ritari 23
12.10.1941, alikersantti, panssarintorjuntakivääriryhmän johtaja EK/II/ JR 50.
S. 13.9.1904 Antreassa, k. 11.8.1972 Jyväskylässä, haudattu Jyväskylään Vanhalle hautausmaalle.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 12.10.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi alikersantti Antti Väinö Sokan, joka [Juttulammen] taistelussa 13.7.41 pst.-kiväärillä tuhosi useita kuorma-autoja ja yhden hyökkäysvaunun, joka oli tietä varmistamassa, avaten siten tien pataljoonan hyökkäykselle.
Taistelussa 21.8.41 [Suvilahdessa] hän tuhosi pst.-kiväärillä lukuisia hyökkäysvaunuja ja vikuutti osan ampumakyvyttömäksi. Nämä hyökkäysvaunut muodostivat hyökkäävän vihollisen läpimurtokärjen ja niiden tuhoutuminen tyrehdytti koko pataljoonan hyökkäyksen.
Taistelussa 5.9.41 [Kinnasvaarassa] alikersantti Sokka hidastutti pst.-kiväärillä hyökkäysvaunun kulkua siinä määrin, että se saatiin tuhotuksi pst.-tykillä.
Taistelussa 8.9.41 [Prääsässä] hän pst.-kiväärillä tuhosi pakoon yrittävän vihollisen useita kuorma-autoja miehistöineen aiheuttaen tielle läpipääsemättömän ruuhkan ja tukkien siten vihollisen ainoan perääntymistien. Samassa taistelussa hän osoitti henkilökohtaista kylmäverisyyttä päästämällä vihollisen erikoispanssaroidun hyökkäysvaunun kahden metrin päähän itsestään ja ampumalla sen sitten pst.-kiväärillä tuleen. Lisäksi alikersantti Sokka on monissa taisteluissa 11.7.–8.9.41 tuhonnut useita kk- ja pk-pesäkkeitä miehistöineen avaten siten pataljoonansa kärjessä kulkien hyökkäystien vihollisen vahvasti varustettuihin asemiin.”

Kuvateksti: Petroskoin tien varrella kuuluisaksi tullut pst. kiväärimies alikersantti Antti Väinö Sokka leipälaukkunsa kimpussa.
KUVAUSTIEDOT
SA-kuva 52462
Kuvaaja M. Manninen
Aika ja Paikka: Palavina 27.9.1941

Lisäkuva:
Väinö Sokan kunniamerkit ja Mannerheim-ristin luovutuskirja.
Kuvassa sama Luger kuin värjätyssä kuvassa.
Valokuva: Timo Sokka

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

17/03/2024

LEHTONEN Veikko Kaarlo Tapani
Mannerheim-ristin ritari 76
Ritari 76, 9.8.1942, vänrikki, joukkueenjohtaja 5./JR 5.
S. 11.12.1920 Humppilassa, k. 2.3.1977 Ylöjärvellä, haudattu Humppilaan.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 9.8.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vänrikki Kaarlo Veikko Tapani Lehtosen.
Vänrikki Lehtonen on sodan alusta alkaen toiminut joukkueen varajohtajana ja myöhemmin upseeriksi ylennettynä joukkueen johtajana, tuhoten miehineen useita vihollisen pesäkkeitä ja johtaen monia menestyksellisiä partioretkiä. Eräässä taistelussa [Villavaarassa] vihollisen jo päästyä tunkeutumaan asemiimme kokosi vänrikki Lehtonen lähistöllä olleet miehet reippaaseen vastaiskuun haavoittuen tällöin vaikeasti. Haavoistaan huolimatta johti hän kuitenkin miehiään siksi, kunnes vihollinen oli heitetty takaisin ja tilanne kallistunut eduksemme. Tällainen johtajan viimeiseen saakka velvollisuutensa täyttäminen kannusti hänen miehiään ylittämään kaikki entiset saavutuksensa.”

KUVAUSTIEDOT
Wikipedia
Kuvaaja Tuntematon

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

17/03/2024

TUOMALA Kauko Hans Villiam
Mannerheim-ristin ritari 134
Ritari 134, 27.6.1944, alikersantti, panssarintorjuntatykin johtaja 8.TykK/3.D.
S. 19.11.1918 Orimattilassa, kaatui 26.6.1944 Revonkylässä, haudattu Humppilan sankarihautaan.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 27.6.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi alikersantti Kauko Hans Villiam Tuomalan.
Alikersantti Tuomala tuhosi 26.6.44 vihollisen ankaraa hyökkäystä Päätien lohkolla torjuttaessa 8 panssarivaunua, 2 rynnäkkötykkiä ja 4 vetotraktoria kaatuen itse tykin tuhoutuessa. Teollaan alikersantti Tuomala vaikutti ratkaisevasti siihen, että vihollisen hyökkäys tuli torjutuksi.”

Kauko Tuomalan kuolinpaikka:
https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/…/view/-/id/581

KUVAUSTIEDOT
Wikipedia
Kuvaaja Tuntematon

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

15/11/2023

VUORENSOLA Ahti Kalervo
Mannerheim-ristin ritari 63
Ritari 63, 19.5.1942, kapteeni, komppanianpäällikkö 5./JR 9.
S. 26.5.1918 Viipurissa, k. 16.12.1994 Kauniaisissa, haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 19.5.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi kapteeni Ahti Kalervo Vuorensolan.

Eräässä taistelussa [Pälkjärven Iljalassa] kapteeni Vuorensola eteni komppaniansa etunenässä aukean pellon ylitse kiivaan vihollistulen alaisena erään hautausmaan laitaan. Vihollinen oli vahvasti varustetuissa asemissa hautausmaalla, jossa sillä oli mm. kellotapulissa konekivääreitä ja pikakivääreitä. Kapteeni Vuorensola muodosti ryhmän vapaaehtoisia ja hyökkäsi haavoittuen matkalla, m***a hänen esimerkillisen ja rohkean toimintansa ansiosta ryhmä suoritti tehtävänsä, tapuli poltettiin ja vihollinen aseineen sen mukana.
Haavoittumisensa jälkeen kapteeni Vuorensola joutui sairaalaan, m***a palasi sieltä rintamalle haavan ollessa vielä kesken paranemisen. L:n [Leppäselkä] kansakoulun lähimaastossa oli vihollinen vahvasti varustetuissa asemissa. Kapteeni Vuorensolan komppania lähetettiin koulua valtaamaan määrätyn komppanian vahvistukseksi, jolloin hän rohkeasti esimerkkiä näyttäen vei miehensä rynnäkköön. Hänen esimerkillään oli ratkaiseva vaikutus taistelun kulkuun.
Viikkoa myöhemmin hän kiersi vahvistetulla komppaniallaan vihollisen selustaan vallaten useita vihollistukikohtia, lähitaistelussa johtaen miehiään, innostaen ja esimerkkiä näyttäen.
Eräänä syysyönä [Sarrissa], jolloin tilanne oli äärimmäisen kriitillinen, kapteeni Vuorensola sai tehtäväkseen pimeällä yöllä ottaa yhteyden etulinjaan. Hän valitsi mukaansa kaksi miestä varustettuna konepistoolilla ja käsikranaateilla. Kapteeni Vuorensola raivasi tien heittäen käsikranaatteja taloihin ja ampuen konepistoolilla, tuhoten ja ajaen viholliset pois ja tunkeutui raivaamastaan aukosta etulinjan komentopaikkaan.
Palaten toista tietä takaisin hän selitti tilanteen, jonka jälkeen voitiin ryhtyä ratkaiseviin toimenpiteisiin vihollisen tuhoamiseksi.
Lokakuussa hän valtasi komppaniastaan valitsemillaan miehillä O:n [Osta] tienhaaramaastossa vihollisen bunkkerit taistellen itse miestensä etunenässä. Hän tuhosi useita vihollisia, näytti miehilleen esimerkkiä ja innosti heitä.
Joulun aikaan kapteeni Vuorensola teki partioretken kahdentoista miehen kera [Äänisen] jäätä pitkin [Zabinaan], kiertäen vihollisen miinakentät, hyökkäsi yllättäen vihollisen kimppuun, tappoi 45 vihollista ja sytytti kaksi taloa palamaan, palaten takaisin tappioitta.
Kapteeni Vuorensolan toiminta on koko sodan ajan ollut miehiään innostavaa, saaden heidät temmatuksi mukaansa vaikeimmiltakin näyttävissä tilanteissa. Hän on osoittanut henkilökohtaista rohkeutta ja kylmäverisyyttä kaikissa tilanteissa.”

KUVAUSTIEDOT
SA-kuva 91355
Kuvaaja Luutnantti R. Ruponen
Voseroxa 8.6.1942
Kuvateksti: Muotokuva kapteeni Vuorensolasta.

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

08/11/2023

HARTIKAINEN Johannes
Mannerheim-ristin ritari 62
Ritari 62, 19.5.1942, korpraali, panssarintorjuntatykin ampuja 14./JR 60.
S. 25.8.1912 Hiitolassa, k. 25.9.1979 Hämeenlinnassa, haudattu Hämeenlinnaan Vuorentaan hautausmaalle.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 19.5.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi korpraali Johannes Hartikaisen.

Vihollisen tehdessä ankaran hyökkäyksen asemiamme vastaan [Tsokkilassa] tukien sitä lukuisilla hyökkäysvaunuilla ja kiivaalla tykistötulella, korpraali Hartikainen tykillään oli asemissa vajaan 20 metrin etäisyydessä maantiestä, sen oikealla puolella, pienellä kumpareella pääkukkulan juurella. Tietä pitkin ajoi asemiamme päin samanaikaisesti kymmenkunta panssarivaunua, jotka kaikki ankarasti tulittivat jo linjojamme tykeillään ja konekivääreillään. Korpraali Hartikainen, joka oli saanut vain aivan alustavan panssaritorjuntakoulutuksen ja joka nyt ensimmäisen kerran joutui taisteluun panssarivaunujen kanssa, osoitti kuitenkin järkkymätöntä hermohallintaa ja kylmäveristä päättäväisyyttä avaten kiihkeän torjuntatulen vaunuja vastaan. Muutamassa hetkessä hän sai tuhotuksi kaksi ensimmäistä vaunua. Seuraavat kolme vaunua pääsivät ajamaan linjojemme läpi ohittaen siis aivan läheltä korpraali Hartikaisen tykin, m***a niistä piittaamatta hän jatkoi perässä tulevien vaunujen tulittamista ja tuhosi niistä vielä kolme.

Asemiemme läpi päässeistä vaunuista tuhottiin linjojemme taakse kasapanoksilla kaksi, jolloin kolmas kääntyi ympäri yrittäen paeta omalle puolelleen. Sen jouduttua tällöin korpraali Hartikaisen tykin vaikutuspiiriin hän tuhosi senkin n. 75 metrin päähän. Nähdessään edellä ajaneitten vaunujen kohtalon jälempänä olleet pakenivat kiireesti suojaan korpraali Hartikaisen niitä ankarasti ampuessa. Niistäkin tuhoutui vielä yksi korpraali Hartikaisen ansiosta. Varmuudella tuhosi hän tässä taistelussa 7 vaunua, joista viisi 25 minuutissa. Tämän tuloksen voidaan katsoa erittäin merkittävällä tavalla vaikuttaneen vihollisen rajun hyökkäyksen epäonnistumiseen sekä siihen, että vihollinen ei enää myöhemmin uskaltanut panssarivaunuillaan yhtä ankarasti hyökätä. Seuraavana päivänä korpraali Hartikainen vihollisen pienemmän hyökkäyksen aikana tuhosi vielä yhden vaunun sekä kaksi päivää myöhemmin samoin yhden vanun, joka päätiestä vasemmalla olevan järven yli ankarasti tulitti asemiamme.

Kiivaissa taisteluissa oli korpraali Hartikaisen toinen korva tykin paukkeesta vaurioitunut niin, että sen kuulokyky oli huomattavasti heikentynyt, minkä vuoksi lääkäri määräsi hänet palvelukseen, jossa hän ei olisi niin välittömässä jyskeessä. Tämän jälkeen korpraali Hartikainen on toiminut komppanian päällikön taistelulähettinä hoitaen tämänkin tehtävänsä uskollisesti ja tunnollisesti. Hän oli mm. paikalla silloin, kun komppanian päällikkö etulinjassa haavoittui vakavasti. Korpraali Hartikainen oli ensimmäisenä sitomassa esimiestään ja saattamassa häntä joukkosidontapaikalle.”

KUVAUSTIEDOT
SA-kuva 89858
Kuvaaja Sot.virk. Ensio Röyskö
Karhumäki 25.6.1942
Kuvateksti: Kuva Mannerheim-ristin ritari, alikersantti Johannes Hartikaisesta, sekä tilaisuudesta, jossa divisioonan komentaja kenraali Paalu juhlallisesti luovutti ristin, kiinnittäen sen hänen rintaansa. (Osa henkilökuvia uudesta Mannerheim-ristin ritarista).

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

01/11/2023

LAAKSO Osmo Tapio
Mannerheim-ristin ritari 61
Ritari 61, 19.5.1942, kapteeni, patterinpäällikkö 1./RaskPsto 24.
S. 11.5.1916 Hämeenlinnassa, k. 10.11.2004 Hämeenlinnassa, haudattu Hämeenlinnaan Ahveniston hautausmaalle.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 19.5.42 nimittänyt Vapudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi kapteeni Osmo Tapio Laakson.

Taistelussa seuratessaan kärkikomppaniaa [Palalahdessa] huomasi kapteeni Laakso, että eräs viljapelto, jonka kärkikomppania oli jo sivuuttanut, oli täynnä vihollisen ampumakuoppia ja ampujia. Arvelematta syöksyi kapteeni Laakso, oma-aloitteisesti muutaman tulenjohtueensa miehen kanssa tätä vihollista vastaan ja erittäin kiihkeässä lähitaistelussa tuhosi koko osaston ja poisti täten pääosastoa uhkaavan vaaran. Kapteeni Laakso ampui itse konepistoolillaan yli 20 vihollista. Kentälle jäi 100 kaatunutta.

Eräänä yönä yllätti vihollinen [Säntämässä] erään esikunnan ja kolonnan saartamalla sen ja katkaisten n. pataljoonan vahvuisena ainoan yhteystien [Verhnij Konetsiin]. Kapteeni Laakso, jonka lepoteltta oli samalla alueella, kokosi tulenjohtueensa, järjesti kolonnan ja esikunnan osat ja johti täten muodostamansa osaston häikäilemättömään vastaiskuun, joka johti aamuun mennessä vihollispataljoonan hajaantumiseen ja yhteystien avautumiseen. Seuraavana päivänä haudattiin tällä taistelukentällä yli 200 vihollista. Taistelun tulos on katsottava kapteeni Laakson oma-aloitteisen ja erittäin rohkean toiminnan ansioksi.

Kesällä kapteeni Laakson ajaessa eräältä kannakselta [Säntämä] tuliasemaansa oli n. 100 miehen vahvuinen vihollinen katkaissut tien ja avasi autoa vastaan kiivaan tulen useista pikakivääreistään, konepistooleistaan ja kivääreistään. Kapteeni Laakso syöksyi autosta tielle ja kaatoi heti konepistoolillaan useita kymmeniä vihollisia. Kun hänen konepistoolinsa meni epäkuntoon, käski hän autonkuljettajan noutamaan uuden konepistoolin tulenjohtueesta. Kahakassa hän haavoittui saaden kaksi luotia päähänsä, m***a silti jatkoi taistelua pistoolilla. Lopulta kapteeni Laakso menetti tajuntansa, m***a silloin saapui paikalle tulenjohtue vääpeli T:n [Taattola] johdolla. Tulenjohtue löi vihollisen täydellisesti. Kentälle jäi n. 80 vihollista ja huoltotie avautui.

Syksyllä hyökkäyksessä kapteeni Laakso yhdessä kapteeni E:n [Ericsson] ja vääpeli T:n [Taattola] kanssa kolmisin valtasivat konepistoolilla ja käsikranaatteja käyttäen vihollisen tukikohdan. Huolimatta haavoittumisestaan (jo toisen kerran tässä sodassa) hän suoritti tehtävän loppuun ja jäi rintamapalvelukseen vammastaan huolimatta.

Syvärillä varhain aamulla [4.10.41] havaitsi kapteeni Laakso, että vihollisen puoleiseen metsikköön n. 250 metriä tulenjohtopaikasta oli ilmestynyt suorasuuntaustykki, kaivettuna pyörien puolia myöten maahan. Kapteeni Laakso päätti tehdä sen toimintakyvyttömäksi. Asettaen pienoiskranaatinheittimen ampumaan oikealla olevaa vihollisen konekivääriä, eteni mukanaan tulenjohtaja sekä jalkaväen aliupseeri ja yksi sotamies yli aukean lyhyillä syöksyillä. Sopimuksen mukaan otti hän kiertokaukoputken ja tulenjohtaja teki lukon käyttökelvottomaksi. Tällöin huomasivat he kuormastopeitteen alla makaavan vihollisen ja hieman loitommalla vielä kaksi. Nämä tuhottiin niiden yrittäessä ylös. Ampuvia vihollisia rupesi ilmestymään nyt näkyviin usealta suunnalta, mm. tulenjohtajan taakse nousi kaksi vihollista n. 10 metrin päässä. Kapteeni Laakso ehti varoittamaan, jolloin tulenjohtaja ampui viholliset pystykorvallaan. Taistellen tuhosivat he n. 10 vihollista ja kun sitten ampuvien vihollisten lukumäärä alkoi käydä ylivoimaiseksi ja tykin käyttökelvottomaksi saattaminen oli suoritettu, käski kapteeni Laakso osastonsa vetäytymään omille linjoille, minkä suorittivat taitavasti osan vuorollaan syöksyessä ja osan ampuessa konepistoolilla pitäen siten vihollisen alhaalla.

Koko sodan ajan on kapteeni Laakso taistellut esimerkillisellä rohkeudella ja tarmolla toimien aina etummaisimmassa linjassa, osoittaen urheutta, harkintaa ja mitä suurinta taitoa.”

KUVAUSTIEDOT
SA-kuva 57932
Kuvaaja Tuntematon
Väritys: JPColorization

https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

27/10/2023

NORDGREN John Valter Voldemar
Mannerheim-ristin ritari 60
15.5.1942, everstiluutnantti, rykmentinkomentaja JR 4.
S. 29.10.1899 Viipurissa, k. 26.5.1968 Helsingissä, haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 15.5.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi everstiluutnantti John Valter Voldemar Nordgrenin.

Ennen hyökkäysvaihetta everstiluutnantti Nordgren erinomaisella asiantuntemuksella uudelleenjärjesti ja tarmolla koulutti rykmenttinsä pääosasta nopeasti toimivan, iskukykyisen joukon, jolla ja eräillä muilla joukoilla hän hyökkäysoperation aikana joutui suorittamaan useita syvälle vihollisen sivustaan ja selustaan ulottuneita, taitoa ja rohkeutta kysyneitä hyökkäys- ja takaa-ajoliikkeitä.

Itä-Karjalassa everstiluutnantti Nordgren on joukkoineen erinomaisen taitavasti ja menestyksellisesti suorittanut mitä moninaisimpia operatioita usein hyvin vaikeissa olosuhteissa. Näistä mainittakoon eräs takaa-ajo ja etujoukkotaisteluna huonon tien suunnassa nopeasti suoritettu retki, jolloin useat suuret karjalaiskylät joutuivat polttamatta ja osaksi siviiliasukkaineenkin yllättävästi joukkojemme haltuun ja jolloin suuret vihollisjoukot joutuivat erilleen huoltotiestään ja tulivat myöhemmin tästä syystä osittain tuhotuksi. Jatkuvalla nopealla etenemisellä itään päin everstiluutnantti Nordgren löi vihollisen etumaiset avustusjoukot useissa taisteluissa ja sen kautta esti pääjoukkojen pääsyn meille epäedullisiin asemiin. Kaikki nämä toiminnat vaikuttivat ratkaisevasti joukkojemme myöhempiin saavutuksiin.

K:n [Karhumäki] valtauksen yhteydessä everstiluutnantti Nordgren suoritti rykmentteineen nopean etenemisen mm. n. 10 km tietöntä korpimaastoa, vihollisdivisioonan sivustaan, ja vaikutti ratkaisevasti sen lyömiseen. Samoin hän nopealla korpimaaston kautta tapahtuneella etenemisellä katkaisi vihollisdivisioonan jälkiyhteydet [Suurilahdessa], löi avustusjoukot monipäiväisissä taisteluissa, valtasi suuren sotasaaliin ja vaikutti ratkaisevasti erään suuren motin [Liistepohja] syntymiseen.

Tilapäisten puolustusvaiheitten aikana everstiluutnantti Nordgren usein joutui vastaanottamaan rintamavastuun hyvin vaikeissa olosuhteissa eri lohkoilla, m***a aina hän on rauhallisesti ja taitavasti sekä kylmää harkintaa ja mielenmalttia osoittaen palauttanut pääpuolustuslinjan ja tuottanut viholliselle suuria tappioita.

Henkilökohtaisesti urhoollisena ja joukoistaan huolta pitävänä everstiluutnantti Nordgren on saavuttanut alaistensa täydellisen luottamuksen. Aina vastuuvalmiina ja erilaisia taktillisia menettelytapoja taitavasti soveltavana upseerina hän on osoittautunut korkeatasoiseksi johtajaksi.”

KUVAUSTIEDOT
SA-kuva 90028
Kuvaaja Vänrikki K. Borg
Kuuttilahti 27.05.1942

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

23/10/2022

RAAPPANA Erkki Johannes
Mannerheim-ristin ritari 3
3.8.1941, eversti, divisioonankomentaja 14.D.
Syntyi 2.6.1893 Oulujoella, kuoli 14.9.1962 Joensuussa, haudattu Joensuuhun.

”Puolustusvoimain Ylipäällikkö on myöntänyt eversti Erkki Johannes Raappanalle henkilökohtaisesta urhoollisuudesta ja erittäin vaikeissa olosuhteissa suuriin tuloksiin johtaneista sotatoimista Vapaudenristin
2. luokan Mannerheim-ristin.”

VANHA MOTTIMESTARI

Suomen armeijan 14. divisioona, Marskin Korpidivisioona, on heinäkuun puolivälissä vuonna 1941 vallannut Repolan. Edessä on pitkä ja paikoitellen kapea Lieksanjärvi.
Vihollinen on järven itäpuolella.
Divisioonan komentaja, eversti Erkki Raappana, tiedustelee ratsain järven itäpuolista maastoa, vihollisen selän takana.
Muutamaa päivää myöhemmin Raappana toteuttaa hurjan suunnitelman. Joukot eivät kierrä järveä, vaan ylittävät sen Virtain kapeikon sillan kautta.
Näin alkaa yksi Rukajärven suunnan huikeimmista koukkausoperaatioista. Keskellä kirkasta päivää.
Lieksanjärven ylityksen teki mahdolliseksi se, että Virtain kapeikon itärannalle oli saatu sillanpääasema, joka esti vihollisen tähystyksen sillalle. M***a ylitys keskellä päivää ja vieläpä monen pataljoonan voimin?
Raappana valmisteli operaation huolella. Melun vähentämiseksi silta peitettiin turpeella. Vihollisen harhauttamiseksi komennettiin kokonainen komppania ajoneuvoineen marssimaan edes takaisin toisella suunnalla. Jossa syntyi sitä melua ja pölyä. Myöhemmin saatujen sotavankien mukaan harhautus onnistui täydellisesti.
Raappana valvoi henkilökohtaisesti sillan ylitystä. Muutamat pataljoonat olivat annetun käskyn vastaisesti ottaneet mukaansa liikaa ajoneuvoja. Raappana etsi käsiinsä jalkaväkirykmentti 52:n komentajan, everstiluutnantti Kaarlo Raunion. Seurasi tiukkasanainen ja kireä keskustelu.
Samassa kivistä polkua pitkin tuli ammuskärry, jota ajoi vanhempi savolaissotilas. ”Minä niin pelekeen, että tämä kuorma räjähtää”, sotilas toisteli hätääntyneenä.
Komentajien sanailu vaihtui hymyksi, tilanne päättyi kädenpuristukseen ja menestyksen toivotuksiin.
Ylitys onnistui, vihollinen ei odottanut näin röyhkeää toimintaa keskellä päivää. Hiljaisuus jatkui vielä seuraavan päivän, saartojoukkojen korpitaival oli pitkä. Raappanakin hermostui.
”Se on vesiperä, Raappana sanoi. ”Ei siellä mitään vihollista ole.”
Hän oli jo komentamassa saarto-osastoa takaisin maantielle, m***a divisioonan esikunnassa oltiin eri mieltä. Pari tuntia myöhemmin alkoi taistelu, joka johti vihollisen miltei täydelliseen tuhoamiseen.
”Olen lievästi haavoittunut, selustayhteydet poikki,” saarrettu punaeversti T.S. Tšurilov sähkötti seuraavana aamuna esimiehilleen.
”Tilanne tulee sekavaksi”, Tšurilov jatkoi samana iltana. ”Kaikki murtuu... Odotan määräyksiänne.”
Ylipäällikkö Gustaf Mannerheim teki Raappanasta Mannerheim-ristin ritarin vuoden 1941 elokuussa. Raappana oli järjestyksessä kolmas ritari panssarieversti Ruben Laguksen ja kenraalimajuri Paavo Talvelan jälkeen.
Päämajassa Raappana oli rämäpään maineessa. Kenraali Wiljo Tuompo ratkoi kenraaliylennyksiä ylipäällikön kanssa.
”Raappanan vuoro tulee myöhemmin, jollei hän kuole ennen sitä”, Tuompo kirjoitti päiväkirjaansa joulukuun 17. päivänä.
Mannerheim teki Raappanasta kenraalin uuden vuoden aattona.

RYHMÄ RAAPPANA

Suomi saavutti jatkosodan viimeiset merkittävät voittonsa Ilomantsissa heinä-elokuun vaihteessa vuonna 1944. Puna-armeijan hyökkäykset Karjalankannaksella ja Aunuksessa olivat tuolloin jo rauhoittuneet.
M***a Ilomantsin suunnassa vihollisen 176. ja 289. divisioonat olivat edenneet huolestuttavan pitkälle. Hyökkäys uhkasi Raappanan divisioonan ja Aunuksen ryhmän selustaa. Jos puna-armeija saavuttaisi Joensuun rautatien, koko Suomi olisi vaarassa.
Kenraalimajuri Raappana sai käskyn siirtyä Ilomantsiin ja perustaa Ryhmä Raappanan vihollisen lyömiseksi. Raappanalle alistettiin viivytystaistelua käyvät 21. jalkaväkiprikaati ja rajajääkäripataljoona 3 sekä täydennyksenä ratsuväkiprikaati ja tykistömuodostelmat. Lisäksi Raappana päätti käyttää osia omasta korpidivisioonastaan, karskina sotilaana tunnetun everstiluutnantti Väinö Partisen johdolla.
Raappana tunsi alueen kuin omat taskunsa ja päätti tehdä vanhanaikaisen. Hän antoi tarkoituksellisesti vihollisen 289. divisioonan edetä Kuolismaalta Ilomantsiin johtavaa tietä pitkin kapealle Konnukkajärven kannakselle, johon se pysäytettiin. Samanaikaisesti divisioonan selustayhteydet katkaistiin Luovejoella.
Perässä tuleva 176. divisioona saarrettiin siten, että Partisen osasto P katkaisi venäläisten pakotien hyökkäämällä pohjoisesta.
Vihollinen lähetti motitettujen divisiooniensa avuksi merijalkaväkeä, m***a turhaan. 9. päivään elokuuta mennessä ryhmä Raappana oli tuhonnut 289. divisioonan miltei kokonaan. 176. divisioonan osa onnistui murtautumaan itään. Merijalkaväen pataljoonat kärsivät huomattavia tappioita.
Vanha mottimestari oli antanut viimeisen opetuksensa. Toisen armeijakunnan sivusta oli turvattu jatkosodan viimeisessä tuhoamistaistelussa, erämaaolosuhteissa. Taistelulla oli suuri merkitys myös psykologisesti, olihan juuri jouduttu luovuttamaan Aunus ja Karjalan kannas puna-armeijan painostuksen edessä.

Tekstilainaukset: Brantberg - Kenraalimajuri Erkki Raappana - Vanha mottimestari

SA-KUVA 127657
Kuvateksti:
14. divisioonan komentaja kenraalimajuri Erkki Raappana
Vienan Karjala, Rukajärvi, Tiiksa 1942
Kuvaaja: Sot.virk. P.Jänis, valokuvaaja

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

21/10/2022

PÖLLÄ Mikko
Mannerheim-ristin ritari 120
1.8.1943, ylikersantti, kaukopartionjohtaja 2./ErP 4 (Osasto Kuismanen).
S. 16.9.1916 Valkeasaaressa, k. 28.4.1994 Helsingissä, haudattu Mäntyharjulle Uudelle hautausmaalle.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 1.8.43 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi ylikersantti Mikko Pöllän, joka on hänelle uskotuissa tärkeissä erikoistehtävissä, joiden laatua ja tuloksia sodan vielä jatkuessa ei ole syytä yksityiskohtaisemmin selvittää, osoittanut ainutlaatuista johtaja- ja aloitekykyä, erinomaista mieskohtaista rohkeutta, sisukkuutta ja neuvokkuutta mitä vaikeimmissa olosuhteissa.
Hänen suorituksensa ja saavutuksensa on luettava suomalaisen sotilaan uljaimpien ja kunniakkaimpien tekojen joukkoon.”
Mikko Pöllä (1916–1994) oli syntyisin Inkerinmaalta Valkeasaaresta vuonna. Kun Suomi itsenäistyi seuraavana vuonna ja raja vakiintui vähän myöhemmin, Pöllän koti jäi Karjalankannaksella Neuvostoliiton puolelle. Inkeriläisten osa Neuvostoliitossa Leningradin ympäristössä ei ollut helppo. Mikko Pöllänkin isä lähetettiin kulakkina Siperiaan.
17-vuotias Mikko Pöllä saapui vuonna 1933 pakolaisena Suomeen etsimään itselleen parempaa elämää. Tuolloin Suomessa elettiin ennennäkemätöntä lama-aikaa. Pöllä pääsi kuitenkin ensin metsätyömieheksi ja sen jälkeen rakennustyömaille muurarin apulaiseksi. Hiljalleen hän yleni ihan varsinaiseksi muurariksi.
Vuoden 1939 syksyn ylimääräisten harjoitusten aikana Pöllä työskenteli muurarina Weilin+Göösin rakennustyömaalla Helsingissä. Pöllä sai kotiinsa outoja vieraita. Päämajan tiedusteluherrat olivat iskeneet silmänsä venäjää taitaviin inkeriläisiin ja itäkarjalaisiin pakolaisiin. Erikoistehtävät odottivat.
– Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi, pesin muurauskauhani ja olin valmis lähtemään sinne jonnekin.

TALVISOTA
Talvisota syttyi marraskuun 30. päivänä. Samana aamuna kourallinen rajan takaa tulleita miehiä ilmoittautui palvelukseen Viipurin keskuskasarmilla.
– Siitä alkoi sataviisi päivää kestänyt ruljanssi.
Alokkaille annettiin kahden viikon sotilaskoulutus jonka paino oli partiotoiminnassa.
– Saimme laihanlaiset eväät kaukopartiotoimintaan, sillä kouluttajat eivät vielä hallinneet alaa, Pöllä sanoo.
Pöllä määrättiin päämajan tiedusteluosastoon kuuluvaan Osasto Kuismaseen, jota Sortavalassa johti luutnantti Into Kuismanen.
Tulikasteensa Pöllä sai tammikuisena pakkasyönä Uomaalla. Partio tuli aamuhämärissä erään pienen kylän laitaan. Talojen pihoilla liikkui piippalakkisia miehiä. Kahden talon välisellä aukiolla savusi kenttäkeittiö.
Suomalainen neljäntoista miehen partio avasi tulen kohti pahaa aavistamattomia venäläisiä. Vihollisia tuupertui hangelle, m***a osa pääsi talojen suojaan. He avasivat tulen Degtarjev-pikakivääreillä, m***a suomalaisiin ei osunut. Lumipukuiset partiomiehet hyppäsivät suksilleen ja laskettelivat loivaa rinnettä alas näkösuojaan. Kaikki pääsivät ehjänä takaisin.
Kollaan taistelut olivat alkaneet joulukuussa. Tammikuussa sinne komennettiin myös Osasto Kuismanen ja Mikko Pöllä. Joukko majoittui selustassa olevaan korsuun ja mökkiin. Edestä kuului taukoamaton tykkien jyske.
– Rämmimme linjojen takana ja avoimilla sivustoilla, Pöllä sanoo. – Tehtävänä oli noukkia kaikki mahdollinen tieto. Selvisimme pelkällä hyvällä tuurilla, emme menettäneet yhtään miestä.
– Tulokset olivat varmaan laihat, ei meillä ollut osuutta Kollaan kestämisessä. M***a yritimme aidosti ja innokkaasti tehdä tehokasta partiotoimintaa.
Pöllä osallistui talvisodan aikana yhteensä kolmeentoista partioretkeen.

JATKOSOTA
Suomi hyökkäsi Saksan rinnalla Neuvostoliittoon vuoden 1941 kesällä. Pöllän kiireet alkoivat elokuussa. Ensimmäinen kuukausi oli kiivasta aikaa, Pöllä teki neljä partiomatkaa, joiden välissä oli yhteensä vain neljä vuorokautta lepoa.
Vuoden 1942 helmikuussa suomalaiset päättivät tuhota venäläisten Petrovski Jamin uuden huoltokeskuksen, joka sijaitsi Uikujoen varrella Stalinin kanavan itäpuolella. Petrovski Jam on Karhumäeltä Sorokkaan johtavan päätien varrella, noin kahdeksankymmentä kilometriä Karhumäeltä koilliseen.
Asialle pantiin sadan hengen tuhoamisosasto. Alikersantti Pöllä oli mukana ryhmän ja puolijoukkueen johtajana.
Suomalaiset iskivät tuhoisin seurauksin ja vihollinen päätti lähettää paikalle lisävoimia. Pöllän taisteluryhmä pysäytti viidenkymmenen auton kolonnan ja esti lisäjoukkojen tulon hävityskohteeseen. Suurin osa autoista tehtiin liikuntakyvyttömiksi.
Huoltokeskuksessa Pöllän ryhmä poltti noin viidentoista rakennuksen taloryhmän, jossa oli huomattavia varastoja. Lisäksi ryhmä tuhosi noin kolmekymmentä vihollista.
Isku Petrovskij Jamiin oli kaukopartioiden suurimpia menestyksiä. Suomalaiset tuottivat viholliselle noin 500 miehen tappiot, vankeja otettiin viisi. Partio tuhosi noin kolmekymmentä ja vaurioitti lähes viittäkymmentä ajoneuvoa. Venäläisten polttoainevaraston mukana paloi arviolta 6 000 litraa polttonestettä. Noin seitsemänkymmentä varasto-, korjaamo- ja asuinrakennusta paloi.
Suomalaisten tappiot olivat viisi kaatunutta ja kuusi vakavasti haavoittunutta.
Ylikersantiksi ylennetty Pöllä oli vuoden 1942 loppuun tultaessa tehnyt yli kolmekymmentä partiomatkaa ja viettänyt noin 150 vuorokautta vihollisen selustassa.

RITARIKSI NIMITYS
Virallisten nimitysperusteluiden mukaan Pöllän suoritukset ja saavutukset on luettava suomalaisen sotilaan uljaimpien ja kunniakkaimpien saavutusten joukkoon.
Ylipäällikkö Gustaf Mannerheim ei päässyt sairauden vuoksi ojentamaan ristiä Pöllälle vaan tehtävän hoiti kenraali Viljo Tuompo. Pöllän mieleen jäi erityisesti kenraali Aksel Airo, hauska mies.
– Hän oli aivan leppoisan maalaisisännän näköinen, Pöllä sanoo. – Hänen esiintymisensä oli niin vaatimatonta, ettei olisi uskonut pääkuoren sisältä löytyvän sitä ajatuksen ääretöntä terävyyttä, jolla sotaa johdettiin.
Tilaisuuden jälkeen tuoreet ritarit lähtivät juhlimaan tapausta Mikkelin hotelli Kalevaan. Hauskaa oli ja valtion laskuun tietenkin. Samassa tilaisuudessa ristin sai myös hävittäjälentäjä Hasse Wind, joka myöhemmin nimitettiin toisenkin kerran ritariksi.

Tekstilainaukset:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008508284.html
http://brantberg.fi/Sotasankarit%20-%20Mikko%20Polla.htm
Lehtileike: Kansa Taisteli 10/1983
https://www.ruutu.fi/video/4085198

KUVAUSTIEDOT
SA-kuva 139507
Kuvaaja Vänrikki Sjöblom
Mikkeli 19.12.1943

Väritys: JPColorization
https://www.facebook.com/JPColorization
https://www.jpcolorization.fi/

Marskin Ritarit Väreissä

25/05/2025

04/08/2024

23/03/2024

17/03/2024

17/03/2024

15/11/2023

08/11/2023

01/11/2023

27/10/2023

23/10/2022

21/10/2022

Osoite

Puhelin

Nettisivu

Hälytykset

Ota Yhteyttä Yritys

Oikopolut

Jaa